|
04.02.2011 - 21:18
Lindbiski S-pentue on jo 4 viikon ikäisiä suloisia palleroita. Lisäruokaa on opeteltu syömään ja kynsiä leikataan viikottain. Pennut ovat hyvin tasaisia kaiken kaikkiaan, luonne-eroja ei juurikaan ole.
14.01.2011 - 15:35
Lindbiski Palleron ja Näpsänakkelin Kurun pennut ovat nyt viikon ikäisiä reippaita ja jänteviä pikkupalleroita. Netta on ihastuttava emo, joka hoitaa pentujaan todella hyvin ja tunnollisesti. Muutama pentu on vielä varattavissa. Lisätietoa pennuista löytyy TÄÄLTÄ.
27.11.2010 - 20:40
Onpas taas vierähtänyt aikaa viimeisestä Blogi-päivityksestä. Tämä syksy on ollut hyvinkin kahtiajakoinen, toisaalta mielettömän raskas, toisaalta taas täynnä onnea ja iloa. Hilkan parin kuukauden pituinen piina helpotti lopultakin marraskuun alussa kun saatiin viimeisetkin tulokset syöpäepäilystä. Helpotus oli valtava! Pieni leikkaus riittää eikä sädehoitoa tarvita. Syyskuussa saimme iloita tyttärenpojan syntymästä. Sadun ja Janin ensimmäisen lapsen ristiäisiä vietettiin meillä lähimpien sukulaisten keralla.
KUN ON OIKEIN PIENI KUN ON OIKEIN PIENI, KUN ON OIKEIN PIENI, KUN ON OIKEIN PIENI, 05.09.2010 - 00:07
Freyan pennut ovat nyt 5 viikon ikäisiä. Pennut ovat kasvaneet hyvin ja alkavat näyttää jo pikkukiharoilta. Kynsiä on leikattu ja matokuuria annettu. Säiden salliessa pennut ulkoilevat monesti päivässä. Freya sairastui valitettavasti nisätulehdukseen. Aloitimme heti antibioottikuurin ja myöskin kipulääkettä annetaan. Freya voi nyt kohtuullisen hyvin ja imettää edelleen pentujaan.
30.07.2010 - 22:13
Lindbiski & Bearberry's kasvattien yhteinen tapaaminen ja kyyhkysjahti järjestetään 14.8.2010 Reisjärvellä Haukilammilla, (os. Saarisentie 216, 85930 Kangaskylä) Päivän teemana on ”NOUTAJA METSÄSTYSKOIRANA”.
Aloitamme päivän klo 5.30 kyyhkysjahdilla, johon voimme ottaa mukaan Aamupalaa tarjotaan klo 8.00-9.00 Majoitusmahdollisuus muutamalle erähenkisessä Haukilammin tuvassa. Majoitusta voi kysyä myös esim. Erä-Korpiselta ja Susisaaresta. Kysy lisää ja ilmoittaudu kasvattien tapaamiseen ja/tai kyyhkysjahtiin 10.8.2010 mennessä Hilkalle puh: 0400-011503 Päivän kouluttajien, Vuokko ja Teijo Materon esittely: Vuokko aloitti noutajaharrastuksen 1991 puuhastellen alkuun näyttelypuolella FIN MVA BINGELIN DANCING QUEEN kanssa, mutta hyvin pian käyttöpuoli vei voiton harrastuksessa. Tällä hetkellä perheessä 2 labradorinnoutajaa FI JVA HIETSUN GAME BOY "Veikka" 4,5v ja WELSPRING JUSTINCASE ISADORA "Iisa" 6kk, joita Vuokko ohjaa. Vuokon ja Teijon mielestä hyvä metsästyskoira omaa jo syntyessään rodulleen ominaiset käyttöominaisuudet. He arvostavat koiraa joka kykenee myös itsenäiseen työskentelyyn, omaa palvelualttiutta ja on helposti koulutettavissa metsästyskumppaniksi. Lämpimästi tervetuloa!
20.05.2010 - 22:35
Viikon verran ihana kesäsää on hellinyt meitä myös Reisjärvellä. Kylvötyöt ovat kiihkeimmillän ja kiire on sen mukainen. Helatorstaina Hilkka vietti mökillä lähisukulaisten kanssa 50-vuotis päiviä. Kiitos teille rakkaat ystävät että huomioitte merkkipäivääni. Oli kiva nähdä teitä kaikkia pitkästä aikaa.
Kesävieraat, Jukka ja Oba, kävivät moikkaamassa siskolikkaa Viirua. On kiva nähdä miten hyvä suhde isännällä ja koiralla voi olla. Oba on todella miellyttävä luonteinen nuori uros labradori. Oballa on aivan huikean hieno motskari, vähänkö ollaan kateellisia :) Vaikka työkiireet painaa päälle niin välillä yritetään järjestää aikaa kiekkojen ampumiselle. On hyvä harjoitella säännöllisesti että sihti on kohillaan sitten kun jahti alkaa. Edulliset kiekot ja panokset ostettiin täältä. Freya aloitti juoksunsa ja astutus tapahtuu kesäkuun alussa. Lue lisää tulevasta pentueesta täältä.
24.04.2010 - 12:58
Vaikka lunta on edelleen maa valkoisenaan, niin olemme aloittaneet koirien treenaamisen tulevaa koekautta varten. Viikottain kokoonnumme yhteistreeneihin mukavan porukan kanssa. Osallistuimme myös Viirun ja Liekin kanssa WT ja A-koe treeneihin Jyväskylässä. Kouluttajina olivat Suomen huippuohjaajia, Anu ja Pasi Pöppönen, Heli Siitari ja Esa Valkonen. Päivä oli hyvinkin antoisa ja antoi uutta intoa kouluttaa koiraa vaativaan koemuotoon. Hilkka kävi testaamassa Viirun oppimistasoa maaliskuussa Talvinomessa ALO-luokassa. Ihan hyvin Viiru jaksoi keskittyä pitkään päivään ja sijoittuikin lauantain kisassa sijalle 9. Alo-luokassa oli koiria 37kpl. !7.4 oli sitten vuorossa OSN:N Hankinome. Viiru osallistui Alo-luokkaan ja hyvinhän se esittikin osaamistaan siellä. Tälläkertaa sijoitus 3.s, pisteitä 57/60. Tokihan vasta vuoden ikäisestä koirasta paistaa läpi rutiinin puute ja "pentupöljyys", mutta erinomaista koirassa on vauhti ja myöskin nenän käyttö vauhdista huolimatta. Koira jaksaa keskittyä hyvin annettuihin tehtäviin ja on rauhallinen ja hiljaa odottaessaan lähtökäskyä. Hakutyöskentelykin näyttää ihan mukavalta, vaikka talven aikaan ei juurikaan ole pystynyt hakutreenejä tekemään. Viiru on ilmoitettu Taipumuskokeeseen Nivalaan 15.5. Liekki ja Ruska aloittavat koekautensa kesäkuussa.
21.03.2010 - 23:35
Freyan pennuista keskimmäinen, juuri kaksivuotiaaksi tullut kiharauros Lindbiski Noutoneuvos, osallistui tänään Tampereen KV näyttelyyn. Komea Näsä hurmasi tuomarin ja olikin ROP, sai SERTin ja CACIBIN ! :) Näsällä on viime koekaudelta hyväksytty tulos noutajien taipumuskokeesta, joten koirasta tuli uusi FI MVA !
21.02.2010 - 16:16
Muutama poseerauskuva pentusista
|
Kirjoittaja
Lindbiski kennel Bearberry's kennel Copyright© Lindbiski & Bearberry's
Pentusuunnitelmia
|